Etusivu » Koronaviruksen myönteinen vaikutus kiinteistönvälitykseen – Asunnon hinta-arvio ja kiinteistökauppa netissä

Koronaviruksen myönteinen vaikutus kiinteistönvälitykseen – Asunnon hinta-arvio ja kiinteistökauppa netissä

Tiesitkö, että kiinteistökaupat onnistuvat täysin sähköisesti milloin ja mistä vain, vaikka omalta kotisohvalta? Sähköinen kiinteistökauppa kauppa on korona aikana turvallinen ja helppo tapa tehdä asuntokauppaa netissä. Myös kiinteistönvälittäjän arviokäynti eli kiinteistön tai asunnon kirjallinen hinta-arvio hoituu digitaalisten palveluiden ansiosta sähköisesti. Arvokirjassa asuntokaupat ja asunnon kirjallinen hinta-arvio onnistuu näppärästi ja turvallisesti myös poikkeusaikana.

Sähköiset palvelut yleistyvät asuntokaupassa

Tyypillisesti työelämän tulevaisuutta on ennakoitu digitalisaation ja teknologisen kehityksen valossa. COVID-19-pandemia on sekä terveys- että talouskriisi, joka on vaikuttanut radikaalisti myös osto- ja kulutustottumuksiimme.

Ennen pandemiaa kuluttajat olivat jo siirtymässä kivijalkaliikkeistä verkkokauppoihin. Poikkeusoloissa kotona vietetään enemmän aikaa kuin koskaan ennen. Mitä enemmän aikaa ihmiset viettävät aikaa kotona, sitä enemmän he tekevät ostoksiaan ja hoitavat asioitaan verkossa.

Turvallista asuntokauppaa

Kiinteistömarkkinat ovat nopeasti sopeutuneet alan haasteellisiin aikoihin, ja monet yritykset ovatkin ottaneet käyttöön verkon välityksessä tapahtuvat asuntonäytöt.  Kiinteistökauppaa on ollut mahdollista tehdä sähköisesti jo vuodesta 2013 lähtien maanmittauslaitoksen ylläpitämässä sähköisessä kiinteistövaihdannan palvelussa. Koronakriisiä seurannut poikkeustila on vauhdittanut digitaalista asuntokauppaa.

Asuntokauppa netissä on nopea sekä turvallinen tapa myydä asunto, sillä kauppakirjojen allekirjoittaminen tapahtuu digitaalisesti. Enää ei mennä pankkiin tekemään asuntokauppoja vaan kaikki tämä hoituu nykyisin myös sähköisesti vaikkapa kotisohvalta ilman lähikontakteja kaupan muiden osapuolten kanssa.

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi on Suomessa tällä viikolla siirretty tiukempiin toimenpiteisiin. Hallituksen asettamien säädösten mukaan tarpeetonta matkustamista tulisi välttää ja työpaikoilla on edistettävä työjärjestelyjä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.

Poikkeusoloista huolimatta kiinteistöarviointi ja kiinteistövaihdannan palvelut, kuten asuntokauppa ja asunnon hinta-arvio onnistuvat Arvokirjassa myös etänä digitaalisesti. Arvokirja toimii vastuullisesti ja toimimme parhaamme mukaan koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Tapaamme mielellämme asiakkaitamme kasvotusten, mutta suosittelemme asiakkaitamme hyödyntämään uusia verkosta saatavia palveluitamme. Digitaalisten palveluidemme ansiosta asiointi kanssamme on sinulle vaivatonta sekä paikasta ja ajasta riippumatonta ja turvallista kaikille osapuolille.

Arviokirja – Maksullinen ja kirjallinen asunnon hinta-arvio

Sulkutilan ja uusien koronarajoituksien seurauksena myös kiinteistöjen ja asuntojen arviointikäynneistä on tullut entistä vaikeampaa. Useiden kuukausien ajan rajusti koronan kurittamassa Isossa-Britanniassa on pitkään jatkuneen sulkutilan seurauksena siirretty suorittamaan asuntojen hinta-arvioita täysin verkon välityksellä. Poikkeusolojen seurauksena samantapaiset sähköiset palvelut ovat yleistymässä myös Suomessa.

Netti on täynnä erilaisia tilastoihin pohjautuvia asunnon ilmaisia hintalaskureita.  Nettilaskurilla tehtävä arvio on aina vain kuitenkin suuntaa antava eikä se kelpaa pankille tai muille viranomaisille. Virallinen kiinteistön tai asunnon hinta-arvio tulee olla kiinteistönvälittäjän allekirjoittama. Asunnon arviointi netissä ilmaiseksi hintalaskureita hyödyntämällä antaa hyvän pohjan asunnon hinnoittelulle, mutta se ei ota huomioon asunnon yleistä kuntoa tai mahdollisia asunnossa tehtyjä remontteja.

Jokainen asunto on omanlaisensa ja asunnon hinta-arvion muodostumiseen vaikuttavat monet asiat. Kiinteistönvälittäjän asunnon hinta-arvio ennustaa tarkemmin asuntosi todellisen arvon. Ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä ottaa huomioon kirjallisessa hinta-arviossa kaikki asunnon ominaispiirteet ja antaa näiden pohjalta asunnostasi hinta-arvion.

Kirjallinen hinta-arvio netissä

Arvokirja tekee kiinteistön ja asunnon kirjallisia hinta-arvioita nyt myös täysin etänä. Koronavirusepidemiaa seuranneissa poikkeusoloissa ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä pystyy laatimaan asunnon hinta-arvion ilman paikalla käyntiä, sillä pankki tai viranomaiset eivät edellytä kiinteistönvälittäjän paikalla käyntiä arvion kohteessa kirjallista hinta-arviota varten.

Arvio suoritetaan asunnosta lähetettyjen valokuvien, tilaajan haastattelun, alueen toteutuneiden kauppojen, markkinatilanteen ja asunnon yksilöllisten ominaisuuksien perusteella. Arvokirjan kokeneet kiinteistönvälittäjät laativat kirjallisen hinta-arvion perustuen tilastoihin toteutuneista kauppahinnoista samalla alueella ja myyntiajoista. Lisäksi arvioija tutkii alueella myynnissä olevat vertailukelpoiset asunnot.

Arvokirjasta saat arviolausunnot ammattitaidolla esimerkiksi perukirjaa, ositusta, lahjakirjaa, rahoitusta tai muuta tarkoitusta varten. Kaikille viranomaisille kelpaavan kirjallisen hinta-arvion voi tilata nopeasti, edullisesti ja helposti suoraan verkosta hintaan 150 €. Arviokirja sisältää kaikkien pankkien ja viranomaisten edellyttämät tiedot.

AKA-kiinteistöarvio

Vaativimpien asuntokaupoissa ja hinta-arvioissa voi sen sijaan olla tarvetta pyytää AKA-kiinteistöarvio auktorisoidulta kiinteistöarvioijalta. AKA-arviota tarvitaan vaativiin kiinteistökauppoihin, riita-asioihin ja pankin vakuusarvioita varten. Auktorisoitu kiinteistöarvioija on Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan hyväksymä asiantuntija, jolla on pitkä kokemus arviointialalta ja soveltuva koulutus. Arvokirjasta saat myös auktorisoidun kiinteistönvälittäjän laatiman AKA-kiinteistöarvion. Tilaamalla arvion auktorisoidulta kiinteistöarvioitsijalta varmistat, että arviolausunto on ammattitaitoisesti laadittu ja sisältää kaikki arviokirjassa tarvittavat tiedot.

Uusi normaali

Työelämäkeskustelun keskeisimpinä aiheena on viimeisen vuoden aikana ollut muutos. Työelämän keskeisimmiksi muutosvoimiksi voidaan katsoa digitalisaatio ja uusien teknologioiden kehitys. Koronaviruspandemia on vain vauhdittanut tätä kehitystä. Digitalisoituminen muuttaa työmarkkinoita ja luo uusia mahdollisuuksia, mutta myös muuttaa työtehtäviä.  

Vaikka rokotuksien aloittaminen antaa toivoa koronakriisin voittamisesta, koronaepidemian aiheuttamasta poikkeustilaa pidetään jo ”uutena normaalina”.  Uudessa normaalissa palvelut siirtyvät verkkoon, jolloin digitaaliset työkalut ja palvelut ovat yhä tärkeämpi osa jokaisen yrityksen toimintaa.

Korona kasvattanut nuorten kiinnostusta asunnon ostamiseen

Työelämä myös koostuu tänä päivänä yhä moninaisemmasta joukosta ihmisiä, joista uusimmat tulokkaat edustavat Z-sukupolvea. Siinä missä edeltäjänsä Y-sukupolvi on kasvanut teknologian keskellä, ei Z-sukupolvi edes tiedä ajasta ennen internettiä.

Nuoremmat sukupolvet ovat jo tottuneet elämään kaikenlaisten kriisien ja epävarmuuden keskellä ja koronatilanne onkin lisännyt nuorten kiinnostusta ensiasunnon ostamiseen. Kun kiinteistönomistajien sukupolvi nuorentuu, odottavat nämä kännykkä kädessä syntyneet nettinuoret yrityksiltä entistä enemmän digitaalisten palvelujen saatavuutta.

Nopeasti muuttuvassa, monimutkaisessa ja epävarmemmassa maailmassa tarvitaan ennakointi- ja muutoskyvykkyyttä. Nyt jos koskaan on yritysten ajateltava luovasti ja pohtia sitä, miten he voivat luoda parempia kokemuksia asiakkailleen. Palveluiden digitalisoituminen onkin ollut yksi myönteisiä pandemiasta seuranneista tilanteesta, joka vaikuttaa vahvasti myös asuntokauppaan ja muihin kiinteistönvaihdannan palveluihin.

Kirjoita kommentti

Sinun täytyy olla kirjautunut, jotta voit jättää kommentin.