Kiinteistöarvio & sopimukset helposti ja edullisesti!

Tilaa virallinen kiinteistöarvio asunnosta tai vapaa-ajan kiinteistöstä pankille, verottajalle, ulosottoviranomaiselle tai perunkirjoitusta varten helposti netistä, hinta 150 €.
Kiinteistöarvion lisäksi saat Arvokirjasta kaikki sopimukset. Kun asiat hoidetaan samassa paikassa säästät aikaa ja rahaa.
Asunnon myyminen itse onnistuu, kun kauppakirjan teko ja kaupan järjestelyt hoidetaan ammattilaisen toimesta.
Kiinteistön lahjakirja lapselle ja kiinteistöarvio verottajalle perinteisesti tai sähköisesti.
Avioerotilanteessa asunnon arviointi ja ositussopimus samasta paikasta.
Kiinteistön arviointi perunkirjoitusta varten, perukirja ja perinnönjakosopimus ilman ylimääräisiä huolia
Toiminta-alueemme on koko Suomi.
Asunnon myynti itse ilman välittäjää
Hallintaoikeus vai omistusoikeustestamentti puolison turvaksi?
Aviopuoliso ei peri! Pariskunnilla on yleensä virheellinen harhaluulo, että puoliso perii puolet ensiksi kuolleen puolison poismenon jälkeen. Todellisuudessa lesken ja kuolleen puolison välillä tehdään ensin ositus, jonka jälkeen lapset perivät kokonaisuudessaan kuolleen vanhempansa: Avioliiton päättyessä toisen puolison kuolemaan toimitetaan puolisoiden välillä omaisuuden ositus, jos puolisoilla oli avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Osituksessa molempien puolisoiden omaisuus lasketaan yhteen…
Pankille kirjallinen hinta-arvio asunnosta tai kiinteistöstä 150 €
Onko Pankki pyytänyt Sinua hankkimaan asunnostasi kiinteistönvälittäjän (LKV) kirjallisen hinta-arvion? Sähköiset palvelut yleistyvät myös kiinteistöarvioinnissa: Nyt voit tilata kiinteistönvälittäjän virallisen asuntoarvion kirjallisena nopeasti ja edullisesti suoraan verkosta missä tahansa oletkin! Tilaa kirjallinen hinta-arvio eli arviokirja pankille tästä, hinta 150 €. Arviokirja pitää sisällään kaikki pankin edellyttämät tiedot. Etänä tilattu kiinteistönvälittäjän laatima asunnon arvio on helppo,…
Kiinteistön lahjakirja tulee allekirjoittaa kaupanvahvistajan läsnäollessa
Vainion suvulla oli kesämökki, oikeastaan se oli mökkipahanen kaukana rämemetsässä. Mökki oli Vainion neljän veljeksen omistuksessa. Mökillä ei ollut käynyt aikoihin kukaan, mitä nyt veljeksistä vanhin Pekka joskus talvella moottorikelkalla. Juhannuksena kun oli kokoonnuttu yhteen oli tullut puheeksi, että muut voisivat lahjoittaa mökin Pekalle. Samalla oli tehty lahjakirja, jonka naapurit olivat todistaneet oikeaksi. Pekka oli…
Yhteismetsäosuuden luovutus
Laadin työkseni kiinteistön kauppakirjoja ja silloin tällöin tulee eteen yhteismetsäosuuden luovutuksia ja jopa haamutiloja! Yhteismetsäosuuden luovutuksesta tulee laatia määrämuodossa oleva kauppakirja ja kauppa tulee kaupanvahvistajan aina vahvistaa. Yritän alla kansankielellä kertoa mikä yhteismetsä on ja mitä sen luovutus eli esimerkiksi kauppa tai lahja tarkoittaa. Mikä yhteismetsäosuus tarkoittaa? Jos omistat omakotitalon omalla maalla on se rekisteröity…
Pitääkö tehdä perinnönjako, jos kuolinpesässä on vain yksi osakas?
Maire oli ollut vanhempiensa ainoa lapsi. Vanhemmista oli aika jättänyt; ensiksi kuoli äiti ja aika pian hänen jälkeensä myös isä. Eron jälkeen Maire oli muuttanut vanhempiensa kuolinpesien omistamaan kerrostalo-osakkeeseen. Keväällä pidetyssä yhtiökokouksessa isännöitsijä otti puheeksi, että Mairen olisi hyvä siirtää osakkeiden omistus omiin nimiinsä. Nyt asunto-osakkeet olivat Mairen vanhempien kuolinpesien nimissä. Isännöitsijä kertoi, että myöhemmin…
Entä jos puoliso kuolee? Hoitakaa kuntoon nämä 10 asiaa
Suomalaiset ovat varautuneet puolison kuolemaan äärimmäisen huonosti. Puolison kuolema tuo surun lisäksi mukanaan monta muuta asiaa, mitkä leski joutuu ottamaan huomioon. Miten käy yhteisten velkojen? Miten rahat riittävät? Mikä on lasten asema? Miten avioehto vaikuttaa kun toinen kuolee? Pitäisikö laatia testamentti? Eihän sitä haluaisi edes miettiä! Kukapa haluaisi puolison kuolemaa ajatella? Aiheen epämiellyttävyyden takia sitä…
Miksi edunvalvontakirja kannattaa laatia?
Viime aikoina pariskunnat ovat enenemissä määrin olleet minuun yhteydessä edunvalvontavaltuutuksen laadinnassa ja myös testamentteja on teetetty. Yleensä kerron testamenttia tai edunvalvontavaltuutusta suunnitteleville pariskunnille, että puolisoilla, ja tietenkin meillä jokaisella, olisi hyvä olla hyvissä ajoin laadittu edunvalvontavaltuutus sekä testamentti. Kumpikin turvaavat puolison aseman jos käy huonosti. Edunvalvontavaltuutus tulee voimaan, jos henkilön terveys heikkenee, sairastuu vaikkapa Alzheimerin…
Läheisen poismeno
Lämmin osanottomme läheisen poismenosta. Tuli kuolema sitten yllättäen tai odotetusti, on se läheisille aina koettelemus. Surun keskellä tulee vielä järjestää hautajaiset ja perunkirjoitus. Voimavarat saattavat olla siinä tilanteessa rajalliset. Haluamme auttaa Sinua saamaan kaikki asiakirjat helposti ja edullisesti. Arvokirjan kautta saat perunkirjan, asuntojen ja kiinteistöjen arviot ja perinnönjakokirjan samasta paikasta. Lisäksi hoidamme tarvittaessa asuntojen ja…
Turvaa omaisuutesi ja laadi hyvä etukäteissuunnitelma!
Suomalaisilla tahtoo olla huonosti hoidettu sopimusasiat sen varalta, jos sattuu käymään huonosti. Meillä on vähän sellainen mentaliteetti, ettei niitä ikäviä asioita kannata etukäteen miettiä. Mutta sitten, kun se ikävä asia osuu kohdalle, niin sitten sanotaan ettei kukaan ole kertonut, että olisi pitänyt testamentti tehdä. Kun olen tarjonnut asiakkaalleni edunvalvontavaltuutusta tehtäväksi esimerkiksi kauppakirjojen yhteydessä, olen saanut…
Mitä jos tontilla ei ole omistajatietoja?
Pertti ja Kimmo tulivat luokseni neuvottelemaan kiiinteistön kauppakirjan laadinnasta. He olivat keskenään hieroneet maakauppoja: Kimmo ostaisi Pertin vanhempien kuolinpesän hallussa olevista tiloista muodostuvan rakennuspaikan. Kiinteistön kauppakirja tulee tehdä Maakaaren muotosääntöjä noudattaen ja kaupanvahvistajan tulee vahvistaa kauppakirja. Kaupanvahvistajan tulee tarkistaa kiinteistön omistajatiedot, jotka on merkitty kiinteistön rekisteritietoihin; lainhuutoon. Pertin ja Kimmon tapauksessa tarkistin tilojen lainhuutomerkinnät ja…
Toiminta-alue
Saatavuusalue: Oulu, Kempele, Tyrnävä, Muhos, Liminka, Oulunsalo, Vaala, Utajärvi, Haukipudas, Ii, Yli-Ii, Olhava, Kiiminki, Yli-Kiiminki, Pudasjärvi, Posio, Syöte,Taivalkoski, Ranua, Kuusamo, Ruka, Rovaniemi, Inari, Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Hämeenlinna, Iisalmi,Vaasa, Jyväskylä, Turku, Pori, Satakunta, Ulvila, Rauma, Harjavalta, Kokemäki, Nokia, Ylöjärvi, Lempäälä, Lappeenranta, Raisio, Naantali, Kankaanpää, Salo, Akaa, Alajärvi , Alavus, Espoo Forssa, Haapajärvi, Haapavesi, Hamina, Hanko, Harjavalta, Heinola, Helsinki Huittinen, Hyvinkää, Hämeenlinna, Iisalmi, Ikaalinen, Imatra, Joensuu, Jyväskylä, Jämsä, Järvenpää, Kaarina.
Kajaani, Kalajoki, Kangasala, Kankaanpää, Kannus, Karkkila ,Kaskinen, Kauhajoki, Kauhava, Kauniainen , Kemi ,Kemijärvi, Kerava, Keuruu, Kitee ,Kiuruvesi, Kokemäki, Kokkola, Kotka Kouvola, Kristiinankaupunki, Kuhmo, Kuopio, Kurikka , Kuusamo,Lahti, Laitila, Lappeenranta, LapuaLieksa, Lohja, Loimaa, Loviisa, Maarianhamina, Mikkeli Mänttä-Vilppula, Naantali, Nivala, Nokia, Nurmes Närpiö, Orimattila, Orivesi, Oulainen, Outokumpu, Närpiö, Orimattila, Orivesi, Oulainen, Outokumpu, Paimio, Parainen Parkano, Pieksämäki, Pietarsaari, Porvoo, Pyhäjärvi, Raahe, Raasepori, Raisio, Rauma, Riihimäki, Rovaniemi, Saarijärvi,Salo, Sastamala Savonlinna, Seinäjoki, Somero, Suonenjoki, Tampere, Tornio, Turku, Ulvila, Uusikaarlepyy, Uusikaupunki, Vaasa, Valkeakoski, Vantaa, Varkaus, Viitasaari, Virrat Ylivieska, Ylläs Ylöjärvi, Ähtäri, Äänekoski